Sairaslomani lähentelee loppuaan. Ensi viikolla pitäisi palata töihin. Uskon sen onnistuvan, tosin työeväät on oltava kahden ensimmäisen viikon ajan mieluiten kokonaan mössömuodossa. Sitten saan vihdoin ja viimein aloittaa pehmeiden ruokien maltillisen pureskelun.

Täytynee ihan ensiksi korjata yksi asia leikkauskertomuksestani. Minä en tiedä, tuliko nukutusaine kanyylistä vai siitä mitä sanottiin happimaskiksi. Kanyylissä olleen aineen liikuttua päähäni asti katkesi filmi, mutta se ei vielä kerro kaikkea. 

Nyt kun tuo on sanottu, voin kertoa paranemisen edenneen hyvin.

Kaikki turvotus ja kirjavuus on poissa. Pienet reiät poskieni ulkopinnoilla (joiden kautta titaanilevyjen ruuvit kiristettiin) näyttävät enää finnin jäänteiltä. Sain muutaman oudon neuralgiakohtauksen toissa viikolla kun omin päin vähensin kipulääkkeiden annostusta - reseptissäni luki "tarpeen mukaan", joten päätin kokeilla, pärjäänkö vähemmällä. Kohtaukset menivät kuitenkin ohi, kun otin tavaksi ottaa ibuprofeenia heti, kun kohtaus vähänkin enteili. Nyt kipulääkkeitä ei enää mene edes päivittäin. Alahuulesta alaleuan kärkeen tunto on edelleen outo, alue raportoi kaikenlaista sekä liikaa että liian vähän, mutta tilanne rauhoittuu koko ajan hiljalleen ja oudosti tunteva alue pienenee.

Venyttelen leukaa nyt kolmasti päivässä. Tikin poistojen yhteydessä viikko sitten maanantaina mitattiin, että suu aukesi 30 mm ja purenta oli hyvä. Oikomishoito jatkuu vasta kuuden viikon kontrollikäynnin jälkeen, sinne asti ovat suussa ns. pupuboxit jatkuvasti, paitsi syödessä, venytellessä ja suuta puhdistaessa. 

Syöminen on sotkuista ja hankalaa vieläkin. Paljon menee paidalle ja ylipäänsä tuntuu kankealta. Mutta, koko ajan se on helpottunut. Unelmoin kyllä normaalista pureskelusta niin paljon, että näen siitä unia. Al dente -kasviksia! Kiinalaista ruokaa jota ei ole tarvinnut jauhaa sauvasekoittimella! Leipää! Pähkinäsuklaata! Pizzaa?! Ai että. Välillä on epätoivoinen olo, kun kaipaa niin jotain makua, että etsii edes jotain tapaa maistaa se. En muista ennen malttaneeni nauttia suklaasta vain pitämällä palasta suussani kunnes se sulaa.

Hampaat pesen jo normaalilla hammasharjalla kaikkialta. Corsodyl-pullo riitti tismalleen siihen päivään saakka johon kirurgi suositteli jatkamaan sen käyttöä, eli vielä kaksi päivää tikkien poiston jälkeen. Harjatessa huomaa, että alakaari on ulkopuolelta kauttaaltaan tunnoton. Tuntuu oudolta, kuin tekareita harjaisi vaikken tiedäkään miltä tekarit tuntuvat, mutta hammasvälien puhdistaminen on kerrankin kivutonta ja muutenkin vailla mitään epämiellyttäviä tuntemuksia. 

Oma peilikuva yllättää vieläkin. Tunnen itseni hyvin paljon kauniimmaksi kuin ennen. Selfieistä ei tule enää olo, että niissä on jotain vialla. Haluan laittaa kulmakarvat ja hiukset korostamaan kasvojani. Harjoittelen hampailla hymyilemistä kameralle ja saan onnistumisen kokemuksia, kuin näkisi itsensä ensimmäistä kertaa. Ja nyt ei enää välttele hampaiden harjausta sillä motiivilla, että joutuu katsomaan omaan suuhunsa. Kyllä, tuotakin olen joskus tehnyt, ja voitte kuvitella seuraukset.