Tänään tapasin ensi kertaa varsinaisen oikojani, joka oli erikoistuva hammaslääkäri. Hän oli erittäin asiallinen ja selitti kaiken, mitä oli tekemässä. Minusta, kasvoistani ja hampaistani otettiin taas kerran mittoja, lihasten särkypaikat etsittiin varmaan jo kolmannen tai neljännen kerran, otettiin valokuviakin joka suunnasta oikein järkkärillä, ja sitten tehtiin se, mistä kuulee ehkä eniten kauhutarinoita: Muotit. 

Taas nähtiin se, että nettiin päätyvät kertomaan kokemuksistaan ennen kaikkea ne, jotka saavat sen oksetus-reaktion tai jotain muuta ikävää. Lukemani perusteella odotin, että massat valuisivat suussa ympäriinsä, yökkäilisin, kuolaisin kuin bernhardinkoira, tuntisin että homma ei lopu ikinä, ja vaikka ja mitä. Massa ei kuitenkaan todellakaan olisi voinut valua, homma oli ohi minuutissa per leuka, en kuolannut, eikä tullut yökötystäkään. Alaleuan muotin kanssa ei ollut mitään muuta ongelmaa kuin se, että oikean mallista muottia piti vähän hakea, koska saksipurentani tähden alaleukani on kapea; muuten kaikki meni kuin Strömsössä konsanaan, kivuttomasti ja nopeasti. Yläleuassa sen sijaan muottilusikan reunat osuivat ikeniini takana ja aftoihini edessä, ja tulos oli, että homma kirveli aika tavalla ja muotissa oli sitten valmiina vähän vertakin. Senkin kyllä kesti kun keskittyi hengitykseensä - palleasta kuin laulaessa, hitaasti, nenän kautta, jalkoja heilutellen, ja koska alaleuka oli jo tehty, niin tiesi ettei se kestä loputtomiin. Massa ei maistunut miltään gourmet-aterialta, mutta voin kyllä vaikka heti listata monta paljon pahempaa makua. 

Pääsen myös unimittaukseen, koska olen niin usein niin väsynyt, hemoglobiinini on ihan normaalin ylärajalla (joissain tapauksissa liittyy univaikeuksiin), ja heräilen silloin tällöin omaan kuorsaukseeni. Hyvä että tulee sekin tutkittua.

Raudat saan suuhun vasta ensi vuonna jos ei jotain tosi sopivia peruutusaikoja pullahtele. Hyvää joulun odotusta siis kaikille lukijoilleni. :)