maanantai, 13. helmikuu 2017

Seuraava vaihe häämöttää

QH on ollut suussani näköjään 4 kuukautta ja viikon. Tänään olin tarkastuksessa, ja sitä ei tarvinnut enää aktivoida. Tässä välissä olen siis käynyt aktivoinnissa muistaakseni kerran, mutta tapahtuma oli niin tylsä, etten siitä edes kirjoittanut. Vähän jomotteli ja sain varmuuden vuoksi uuden reseptin buranaa, mutta montaakaan kertaa en ole sitä tarvinnut.

Kuukauden päästä saan telaketjut yläleukaan, ja kesäksi QH otetaan jo pois. Periaatteessa sen voisi ottaa pois jo telaketjujen laiton yhteydessä, mutta tällä tietoa se pidetään lähinnä varmistavana tukena vielä jonkin aikaa. 

Olen käytännössä tottunut QH-kojeeseen. Hiplailen sitä kyllä kielelläni suunnilleen koko ajan ja tiedostan sen, mutta syön lähes yhtä nopeasti kuin muutkin ihmiset, en koe enää sössöttäväni, ja mikä ihaninta, en herää kieli murjottuna enkä posket arkoina. Nyt olen viikon verran tuntenut arkuutta suun oikealla puolella niin paljon, että en ole viitsinyt sillä purra, mutta luultavasti se johtuu vain uusista hampaiden asennoista.

Saksipurentani saattaa saada ihan toisenlaisen tuomion kuin alun perin piti. Sen oikominen on nimittäin osoittautumassa vaikeaksi, eikä näin ollen välttämättä koko vaivan arvoiseksi, ja sen tähden yläleuan osalta saatetaan päätyä hampaan poistoon. Toistaiseksi tätä pidetään lähinnä "kauhukuvana joka toivottavasti ei toteudu", mutta tilannetta seurataan. 

Oikojani ihmetteli, mitä on tapahtunut toisen puolen vastaavalle hampaalle. Kävi ilmi, etten ollut tuonut järin paljon ilmi historiaani todella vaikeana pelkopotilaana. Eräänä aamuna muutama vuosi sitten nimittäin tunsin räjähtävää kipua kasvoissani. Tiesin, että syynä oli hammas joka oli vaivannut vuosia. Tiesin myös, että jos en itse lähde samantien hammaslääkäriin, en välttämättä selviä edes hengissä koko jutusta. Pelkoni oli siis niin vahva, että sen lisäksi että olin kärsinyt hampaastani hyvin kauan, itkin vuolaita kyyneliä jo hammaslääkärin peilistä suussani koska pelkäsin ja häpesin niin paljon - en siis suinkaan helpotuksesta. 

Pari röntgenkuvaahan siinä silloin otettiin, ja todettiin että hammas tai pikemminkin sen jäännökset oli poistettava mahdollisimman nopeasti, mieluiten ihan siinä ja heti. Mietin puoli minuuttia ja totesin että koska nyt tulin jo tänne, niin tehdään se.

Puudutus ei toiminut, koska tulehdus oli niin paha. Kiljuin sekä kauhusta että kivusta. Kaapin kokoisen poikaystäväni tullessa taluttamaan minut vastaanottohuoneesta ulos, hammaslääkäriparallakin vähän pyöri silmät päässä ympäriinsä kun siinä itkin naama veressä ja poikaystävä ihan oikeutetusti huolestui, että mitäs kummaa täällä on tehty.

Tajusin kerralla, että mikään ei enää koskaan voi olla noin hirvittävää, ja hakeuduin sitten niin kaikkiin mahdollisiin tarkastuksiin, hammaskiven poistoihin ja muihin, kuin myös tähän lapsuudesta asti rästissä olleeseen oikomishoitoonkin. Pari kertaa otin varmuuden vuoksi ilokaasua, mutta pelkoni todella oli tiessään. Poistatin myös toisen lähes samanlaisen hampaan, joka vain ei ollut ihan yhtä vaarallisessa tilassa. Sen poisto ei sattunut, koska söin ihan huolella antibioottikuurin sitä ennen.

Oikoja sanoi vain, että ei ollut huomannut minun jännittävän vastaanotolla. Sanoin, että se johtuu siitä, että en jännitä. Ei tämä ole yhtään niin mitään verrattuna siihen yhteen kokemukseen. Kaksi hammaspuutostani hämmentävät oikojiani ja jonkun verran mutkistavat hommia, mutta näin tämä nyt on, siinä ne muistuttavat menneisyydestäni.


Ja muuten, pääsin myös kiittämään tuota ensimmäistä hammaslääkäriä, kun myöhemmin hänelle osuin potilaaksi paljon vähäpätöisemmästä syystä. Hän sentään pelasti henkeni ja paransi kammoni.

maanantai, 10. lokakuu 2016

Viikko QH:ta takana

QH eli Quad Helix on nyt ollut viikon suussa. En tullut heti kirjoittamaan, koska olo oli aika paha aluksi. Suu tuntui olevan täynnä rautaa, en saanut puhuttua suomea, syömisestä ei tullut yhtään mitään koska hampaat aristivat ja kitalaen poikkisuuntaan kulkeva rauta oli tiellä. Kuolasin myös ensimmäiset päivät kuin bernhandinkoira. Halusin sylkeä koko raudan ulos lähestulkoon koko ajan, ja oli kamalaa herätä aamulla siihen, että siinä se on edelleenkin.

Jossain vaiheessa tuota ensimmäistä viikkoa hampaiden aristus loppui, joten pystyin taas syömään muutakin kuin pillistä läpi tulevia ruokia. Suomenkin puhuminen alkoi onnistua kohtuullisesti. Hassua on se, että ranskan puhumista tämä koje ei haittaa ollenkaan, melkein päinvastoin.

Hammasharja kulkee mukana, koska esimerkiksi koko peukalonpään levyiset jäävuorisalaatin suikaleet eivät järin mieltä ylennä jäädessään jumiin poikkiraudan ja kitalaen väliin. Raasteet tarttuvat myös, mutta pidän raasteista niin paljon että tarttukoot, harja vain heiluu sitten. 

Jotenkin kyllä murjon kieltäni tähän rautaan kun nukun. Ortodontinen vaha auttaa paljon päiväsaikaan, mutta en ole toistaiseksi uskaltanut jättää sitä yöksi suuhun, koska pelkään vahapallojen irtoavan ja putoavan kurkkuuni. Ruokailuni myös kestävät ainakin puolitoista kertaa sen, mitä ennen. Onneksi minulla on nyt hyvin väljä lukujärjestys.

maanantai, 26. syyskuu 2016

Separointi

Viime viikolla sain separointikumpparit takahampaisiin QH-kojetta varten. Tänään kävin jälleen oikojalla. Sovitimme QH:n metallirenkaita kuutosteni ympärille, otimme muotin yläleuasta, ja sitten sain kumpparit takaisin. Ensi viikolla pitäisi tulla QH:n suuhun. 

Hampaat ovat hellänä, eikä vointini muutenkaan ole paras mahdollinen, mutta saatiinpahan oikominen vihdoin konkreettisesti alulle. 

Ai niin, viime päivityksessä mainittu hermosärky loppui, kun viisaudenhampaan alueen luuta hieman hiottiin. 

torstai, 21. heinäkuu 2016

Aika hiljaista on ollut

MRI:n jälkeen kesti kauan, että oikojalta kuului mitään. Hiljattain sain tietää, että minulla on seuraava tapaaminen hänen kanssaan syyskuussa. 

Jouduin kuitenkin eilen menemään hammaslääkärin päivystykseen, kun alaleuan viisaudenhampaan poistokohta (se, joka leikattiin maaliskuussa) kipeytyi pahoin. Hammaslääkäri otti röntgenkuvan ja katsoi, koputteli ja tutki ihan huolella, mutta ei uskaltanut sanoa tai tehdä lähes mitään. Hän hioi yhtä hammasta millimetrin kymmenesosan, laittoi minulle lähetteen suupolille, ja kirjoitti vahvat kipulääkkeet. Lisäksi hän käski syödä viikon ajan vain pehmeää ruokaa, ja sitäkin siten, ettei kipeälle alueelle mene mitään purtavaksi.

Kolmoishermoni sätii nyt kipua ala- ja yläleukaan, korvaan sekä silmään, jos alueelle osuu jotain. Kipulääkkeistä huolimatta siis. 

Olo ei ole kovin hyvä.

keskiviikko, 27. huhtikuu 2016

MRI

Olin tänään leukanivelten magneettikuvauksessa. Siitä tehtiin osa ilman apuainetta, osa apuaineen kanssa, ja pieni osa suu auki. Kaikkiaan meni puolisen tuntia.

Olipahan meluisa, hämmentävä ja hankala tutkimus. No, minulla ei ahtaan eikä suljetun paikan kammoa ole, mutta aistit menivät jossain määrin sekaisin kun informaatio oli niin epätavallista. Olet putkessa, ympärillä kolisee ja rymisee rytmikkäästi, kuulokkeista kuuluu musiikkia (hei, oma cd!) joka välillä hukkuu laitteen ryminään. Tukkaan hellästi puhalteleva ilmastointi oli kyllä tosi kiva, kuten myös tyyny jalkojen alla ja painava peitto päällä. Putken kattoon piirtyneet värikkäät hallusinaatiot olivat vähemmän kivoja, kuten myös pakonomainen tarve saada liikkua edes vähän, kun käsky oli käynyt OLLA liikkumatta ilman juurikaan apuja asennon säilyttämiseen. Suuta auki pidettäessä sai purra pientä palikkaa, mikä ei tosin myöskään ollut ihan yhtä helppoa kuin vaikka se kuuluisa heinänteko, kun piti purra samalla lailla viisi pitkää minuuttia. Homma menikin välillä itsensä kanssa taisteluksi, ja hetkittäin meinasin kauhistua, kun lihakset eivät enää kuunnelleet käskyjä. Putkesta ulos tullessa, vaikka siellä tarvitsikin olla vain rintakehästä ylöspäin, oli tosi hutera olo.

Hoitajat kuitenkin sanoivat kuvien onnistuneen. Se oli jopa yllättävää, koska loppua kohti oli niin vaikeaa.

Aion antaa palautetta. Ihan varmasti tuon voi tehdä potilasystävällisemminkin. No, nyt sekin on ohi ja olipahan kokemus, ja erilainen kuin telkkarissa. 

Sitten odottelemaan seuraavaa aikaa oikojalle. Aion myös käydä tavallisessa tarkastuksessa ja hammaskiven poistossa, jos jotenkin vain ehtii. Viisaudenhampaiden poistosta ei seurannut mitään pahoja makuja suuhun tms, ja tikitkin lähtivät itse pois, kuten pitikin. 

Asiat tuntuvat etenevän nyt hitaammin kuin odotin. Jossain kohtaahan luulin että minulla olisi raudat jopa öö... viime jouluna. No toisaalta, nyt on ollut eräitä muita terveydellisesti merkittäviä asioita, joiden kannalta hammashomman viivästyminen on itse asiassa enemmän kuin OK. Ei haittaisi yhtään vaikka QH olisi vasta syksyllä suussa.